Auto-Hatakka Oy:llä on vahva perinne autokaupassa. Myimme ensimmäisen Toyotamme vuonna 1968. Jo seuraavana vuonna olimme Imatralla markkinajohtaja. Toiminta-alueemme laajeni vuonna 1996 Lappeenrantaan ja samalla koko maakuntaan. Siitä lähtien Toyota on kasvattanut markkinaosuuttaan koko Etelä-Karjalassa ja on ollut useina vuosina eniten myyty automerkki.
Autokauppaa kehitetään yhteistyössä
Toyotan Suomen jälleenmyyjäverkosto on alusta lähtien ollut kansainvälisestikin verrattuna poikkeuksellisen toimiva ja kiinteä. Olemme olleet mukana kehittämässä yhteistyötä ensimmäisestä autokaupastamme lähtien. Yhtiön perustaja kauppaneuvos Einari Hatakka aloitti urheilukauppiaana vuonna 1951. E Hatakka Oy on vuosikymmenten aikana ollut yksi monipuolisimmista ja menestyneimmistä konserneista Etelä-Karjalassa. E Hatakka Oy:ssä on aina osattu oivaltaa ja mukautua ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Einari Hatakka oli monessa edelläkävijänä - myös verkostoitumisessa. Hän johti 70-luvulta lähtien parikymmentä vuotta Suomen Toyotan jälleenmyyjiä. Einari Hatakka yhdisti taitavasti osaamistaan sekä henkilökohtaisia kontaktejaan ja oli mukana kehittämässä kansallista Toyota-verkostoa. Auto-Hatakka Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Heikki Hatakka oli myös lähes 20 vuotta Toyotan jälleenmyyjien hallituksen jäsen. Nykyisin hän edustaa Suomea Euroopan jälleenmyyjien hallituksessa.
Autotaloissa kaikki tarvitsemasi palvelut
Auto-Hatakka Oy on ollut toimitiloiltaankin edelläkävijänä Suomessa. Imatralla sijaitseva Toyota autotalo vihittiin käyttöön vuonna 1971. Siihen aikaan oli vielä uutta rakentaa omat liiketilat vain autokauppaa varten. Huoltokorjaamoakin pidettiin edistyksellisenä Suomessa ja auton testauslaitteita täydellisinä. Autotalon laajennus oli myöhemmin myös huomattava tapahtuma paikkakunnalla ja koko Suomessa. Imatran Toyota-autotalo on yhä arkkitehtoonisesti huomiota herättävä. Lappeenrannassa olemme olleet samoissa tiloissa vuodesta 1996 lähtien. Autotalomme uudistui vuonna 2008. Kehitimme jälleen tiloja parantaaksemme palveluiden toimivuutta ja saatavuutta. Imatran ja Lappeenrannan Toyota-talot tarjoavat kaikki autoilijan tarvitsevat palvelut: uudet ja vaihtoautot, autojen vuokraus, rahoitusjärjestelyt ja vakuutukset, merkkikorjaamossamme varaosat ja huollot. Vuoden 2009 alusta lähtien palveluumme on kuulunut myös oma maalaamo.
Pyrimme kaikessa toiminnassamme vähentämään ympäristön kuormitusta. Autojen huollossa ja korjauksessa käytetyt osat käsitellään ja kierrätetään. Autotalojemme jätteiden talteenotto on huippuluokkaa. Kaikki jäte otetaan talteen ja toimitetaan asianmukaisesti jätteenkäsittelylaitoksiin. Kehitämme omaa toimintaamme jatkuvasti vettä ja energiaa säästäviksi.
Työntekijöitämme koulutetaan jatkuvasti
Monipuolinen palvelu edellyttää työntekijöiltämme monipuolista tieto-taitoa. Imatran ja Lappeenrannan autotaloissa työskentelee 33 työntekijää. Autoteknologia ja –tekniikka kehittyvät nopeasti. Vantaan Korsossa sijaitsee Toyotan ammattioppilaitos ja on ainoa maahantuojan oma oppilaitos Suomessa. Toyota-verkosto antaa kaikille hyvät mahdollisuudet ylläpitää ja laajentaa ammattitaitoaan. Työntekijämme osallistuvat jatkuvasti eri koulutuksiin. Henkilökuntamme osaa työnsä. Auto-Hatakka Oy sai Etelä-Karjalan merkkikorjaamoista parhaimmat pisteet valtakunnallisessa vertailussa. Huoltoa verrattiin onnistuneen palvelutapahtuman käsikirjaan (TM 11/09). Myös Toyotan vuosittaisissa ammattitaitokilpailuissa, vertailuissa ja asiakaspalautekyselyissä olemme menestyneet hyvin.
Tavoitteena on nollapäästöt
Toyota on edelläkävijä ympäristöteknologiassa. Toyotan tavoitteena on nollapäästöt. Hybriditeknologia parantaa auton suorituskykyä polttoaineesta riippumatta ja sen avulla vähennetään pakokaasupäästöjä. Pakokaasupäästöt pyritään Euroopassa vähentämää 150 grammaan kilometriltä. Toyota on jo esitellyt ratkaisuja, joissa päästöt ovat 89 grammaa kilometriltä. Suomessakin liikenteessä on jo satoja hybridiautoja.